Hei arvoisat katkolaiset!
Syksy on tullut, mutta valitettavasti korona ei lähtenyt vaihdossa kuten kovasti meidän kaikkien toiveissa oli. Vaikkei tulevasta ollut tietoa, suunnittelimme hallituksen kanssa syksyn pitkälti toiveissa, että tilanne olisi jo normalisoitunut. Koronapandemia vaikuttaa kuitenkin edelleen myös meidän toimintaamme nyt syksyllä 2020.
Tilannetta ja yliopiston linjauksia seuraten olemme hallituksen kanssa tehneet toistaiseksi myös linjauksemme omaan toimintaamme liittyen nyt syksyllä. Haluamme myös järjestönä olla vastuullisia ja kantaa oman kortemme kekoon pandemian kurissa pitämisessä. Emme myöskään halua toimia yliopiston linjausten vastaisesti. Päätösten tekeminen ei ollut helppoa, mutta terveys täytyi asettaa edelle.
Olemme hallituksen kokouksessa käsitelleet ensimmäiselle periodille suunnitellut tapahtumat ja päättäneet, miten toimia niiden suhteen. Valitettavasti joudumme perumaan keväältä lokakuulle siirretyt kaverisitsit sekä vetäytymään pois Punaisten haalareiden sitsien ja bileiden järjestämisestä. Kyseisissä tapahtumissa emme pysty takaamaan varmuudella kaikkia vaadittavia tartuntaturvallisuuteen liittyviä toimenpiteitä ja olosuhteita. Lisäksi Ämpäribileiden järjestämistä katsotaan uudelleen keväällä, mikäli koronatilanne sallii. Kyseisten tapahtumien suuren kokoluokan vuoksi niissä sekoittuisi liian suuri määrä järjestömme ulkopuolisia henkilöitä. Syksylle on kuitenkin suunnitteilla lisää Katkon omia tapahtumia, joten ei huolta.
Liikuntavuorot pidetään toistaiseksi normaaliin tapaan maanantaisin klo 14-14.55 Iskerillä. Lajivalinnoissa otamme huomioon turvavälit ja pidämme vuorot mahdollisuuksien mukaan ulkona. Toisen periodin tapahtumien järjestämisen suhteen seuraamme vielä tilannetta ja tiedotamme, kun niistä on aika tehdä päätöksiä. Tällä hetkellä kuitenkin näyttäisi siltä, että pystymme järjestämään Katkon keskeiset omat tapahtumat.
Pidetään toisistamme huolta eikä tulla tapahtumiin tai yliopistolle kipeänä. Olemme hallituksen kanssa päättäneet tarjota jäsenistöllemme mahdollisuuden saada osallistumismaksu takaisin, mikäli tapahtumaan ei pääse osallistumaan sairaustapauksen vuoksi. Toivomme kuitenkin, ettei tätä mahdollisuutta käytetä väärin jäämällä pois tapahtumista muista syistä. Olisi myös suotavaa yrittää ensin saada omaa paikkaa myytyä omatoimisesti jollekin toiselle. Pidäthän mielessä, että olemme voittoa tavoittelematon järjestö ja jokainen palautettava summa vaikuttaa negatiivisesti järjestömme talouteen. Pidetäänhän yllä siis rehtiyden ja luottamuksen ilmapiiriä myös tässä suhteessa!
TYYn ohjeistuksen mukaisesti keräämme jokaisessa tapahtumassamme kaikkien osallistujien nimet, puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet. Pidämme huolta turvaväleistä, vältämme turhia kontakteja ja jokaiseen tapahtumaan on nimetty yksi hygieniavastaava. Lisäksi Katko pitää huolen, että jokaisessa tapahtumassa on saatavilla käsidesiä.
Ohessa vielä linkki TYYn antamaan ohjeitukseen tapahtumien järjestämisestä järjestöille ja opiskelijoille. Luethan myös sen läpi.
https://www.tyy.fi/fi/medialle/ajankohtaista/tyyn-ohjeistus-tapahtumista-jarjestoille-ja-opiskelijoille
Merkkaathan alta kalenteriisi tällä hetkellä järjestettävät tapahtumat!
4.9. klo 12-18 Katkon päivystys TYYn avajaiskarnevaaleilla jokirannassa
10.9. klo 16-21 Katkon päivystys TYYn 232 päivää Vappuun -tapahtumassa
24.9. Uusien ja vanhojen ilta
7.10. Kostajaiset
Katkon hallituksen puolesta,
Veera Särkkä
puheenjohtaja
Katko ry
Vastaa