SPECIA – Asiantuntijat ja esihenkilöt ry!
Kun kesätyön tai ensimmäisen harjoittelupaikan osalta herää kysymyksiä työelämään liittyen, kannattaa silloin viimeistään liittyä ammattijärjestöön. Ammattijärjestöstä saat tuen ja turvan urapolkusi eri käänteisiin jo ensimmäisen askeleen kohdalla!
Mikä on Specia?
Specia on asiantuntijoiden ja esihenkilöiden sekä FM- ja KM- asiantuntijakoulutuksissa opiskelevien oma ammattijärjestö. Specia edistää jäsentensä osaamista ja palkkausta sekä neuvottelee reiluista työehdoista. Edunvalvonnassa tärkeitä teemoja ovat esimerkiksi työelämän tasa-arvo, työelämän joustojen lisääminen sekä jatkuvan oppimisen mahdollisuuksien turvaaminen.
Speciaan kuuluu noin 1000 opiskelijajäsentä, jotka tulevat pääsääntöisesti yliopistojen humanistisesta sekä kasvatustieteellisestä tiedekunnasta. Specian opiskelijajäsenet valmistuvat asiantuntijauralle eli he työllistyvät moniosaajina muun muassa erilaisiin suunnittelu- ja kehittämistehtäviin, projekteihin sekä hallinnon kentälle. Tyypillisiä työnimikkeitä ovat asiantuntija, suunnittelija, päällikkö, koordinaattori ja johtaja.
Specia tekee aktiivista yhteistyötä historian opiskelijoiden sekä kasvatustieteilijöiden ainejärjestöjen kanssa, tuottaa tietoa specialaisten alojen työtilanteesta, palkkauksesta sekä tarjoaa henkilökohtaista apua työnhakuun. Specia kuuluu kattojärjestö Akavan Erityisaloihin ja sitä kautta keskusjärjestö Akavaan.
Miten opiskelija hyötyy Speciasta?
Akavan Erityisalat tarjoaa Specian jäsenille työmarkkinaedunvalvonnan, eli neuvottelee esimerkiksi työehtosopimuksista. Specian jäsenenä saat myös muun muassa tukea työnhakuun sekä koulutuksia, joiden avulla voit erottautua eduksesi työmarkkinoilla. Opiskelijajäsenet saavat kaikki edut, joita työssäkäyvillä specialaisilla on – hyödynnä niitä rohkeasti!
Jokainen jäsen kuuluu myös Erityiskoulutettujen työttömyyskassa Erkoon, joka tarjoaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan sen varalta, jos työelämässä kohtaakin työttömyysjaksoja. Ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan oikeuttavan työssäoloehdon saat kerrytettyä esimerkiksi kahden kesän töillä, jos viikottainen työaikasi on vähintään 18h/viikko.
Liity jäseneksi!
Opiskelijajäsenen jäsenmaksu on 6 €/ kk. Opiskelijat maksavat samaa summaa kuukausittain riippumatta opintojen ohessa tehdyn työn määrästä tai siitä, työskenteleekö palkkatyössä opintojen ohella. Kiinteällä jäsenmaksulla turvataan työttömyyskassan työssäoloehdon kertyminen, sillä kaikki työskentelysi huomioidaan automaattisesti.
Lue lisää palveluista, pyydä apua työnhakuun ja liity Specian jäseneksi!
Käy tykkäämässä myös somessa @speciary!